Eläimet hupenevat Afrikan kansallispuistoista
![]() |
Isojen nisäkkäiden määrä Afrikan maiden kansallispuistoissa on pudonnut rajusti viime vuosikymmeninä, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta. Leijonia, puhveleita ja muita nisäkkäitä ovat verottaneet muun muassa metsästys ja maanviljely.
Selvityksessä vertailuvuotena oli 1970. Isojen nisäkkäiden määrä oli vuoteen 2005 mennessä pudonnut 59 prosenttia. Sarvikuonoja ja norsuja ei ollut mukana tutkimuksessa.
Raportin mukaan tulokset osoittavat, että suojelualueet eivät ole lieventäneet ihmisten suurille nisäkkäille aiheuttamaa uhkaa.
- Tulosta ei ehkä voi pitää yllättävänä, Unepin edustaja Nick Nuttall sanoo. – Afrikan väestö on kasvanut valtavasti vertailuvuodesta. Metsästykselle on ollut valtavat paineet.
Lisää paineita luo tarve kasvattaa maanviljelysalueita.
Nuttallin mukaan nyt olisi tarpeen selvittää, onko eläinten määrä huvennut vielä enemmän suojelualueiden ulkopuolella.
Koko maanosan kattavaan selvitykseen osallistui asiantuntijoita muun muassa YK:n ympäristöohjelmasta Unepista.
Evira: Eläinten oloissa puutteita joka viidennellä tilalla
Perjantai 4.6.2010 klo 15.51
Lähes joka viidenneltä tilalta paljastui viime vuoden tarkastuksissa eläinsuojelun ongelmia.
Eläinsuojelun ongelmia paljastui viime vuoden tarkastuksissa 19 prosentilla tiloista. Ongelmia tuli esiin hieman vähemmän kuin toissa vuonna, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Toissa vuonna puutteita havaittiin 22 prosentilla tiloista.
Eviran selvityksen mukaan puutteita oli varsinkin lampaiden ja vuohien pidossa, jota valvottiin ensimmäistä kertaa EU:n edellyttämissä massatarkastuksissa. Laiminlyöntejä havaittiin joka kolmannella käynnillä.
Evira ottaa tänä vuonna tehotarkkailuun sikatilat. Tarkoituksena on käydä kahdeksalla prosentilla tiloista, kun yleensä niistä on tarkastettu vain pari prosenttia. Ensi vuonna valvonta ulottuu broilereihin, ja tulevaisuudessa tarkastuksia laajennetaan myös muihin tuotantoeläimiin.
STT
